Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2020.

KuVilla ja pelit

KuVilla ja pelit Käsitteiden (edessä, takana, alla, päällä) harjoittelemiseen tarkoitettu peli. Pelissä on kahdeksan erilaista eläinaiheista pelinappulaa, neljä erilaista kuvaa ja pelialusta. Kuva kerrallaan lapset sijoittavat pelinappulat oikeille paikoilleen kuva-alustalle. PELIALUSTA PELINAPPULAT JA OHJEET ERILAISET KUVAT JOIDEN KAUTTA PELINAPPULAT LAITETAAN PELIALUSTALLE EI MUUTA KUIN PELAILEMAAN. INNOSTUIN NÄISTÄ PELEISTÄ. NÄITÄ TULEE VARMASTI LISÄÄ. OLEHAN KUULOLLA JA SEURAA KUVILLAA 💕😊 Linkki materiaaliin: https://drive.google.com/file/d/1K8EzfWy3YKsr8O0lS9GYuH1DL6UyXhH0/view?usp=sharing

KuVilla ja leikki

KuVilla ja leikit Leikkiin pääseminen on yksi keskeinen omassa työssäni näyttäytyvä haaste. Toisinaan leikkiin mukaan lähteminen vaatii leikin tukemista ja leikin erilaisten osasten tiedostamista ja ymmärtämistä.  Leikki on lapselle luontainen tapa toimia ja siksi kaikkien tulisi saada samanlaiset  edellytykset olla mukana leikeissä. Leikkialustoja näkee erilaisia ja usein koen että niissä on liikaa kuvia ja niiden käyttö sekä kasvattajan, että lapsen näkökulmasta näyttäytyy vaivaanloisena. Kuva-alustojen käyttö sitä kautta jää helposti syrjään. Itse olen koittanut karsia leikkitauluja ja luoda niitä erilaisten roolien näkökulmasta.  Olen toteuttanut alustat Papunettiä hyödyntämällä, koska koen että sitä kautta jokaisella on mahdollisuus luoda alustoja erilaisiin leikkeihin. Lapsiryhmän kiinnostuksen kohteet vaihtelevat ja leikkialustojen muokkaamisen tulee olla joustavaa ja elää ajassa. Kuvia on otettu Pixabaysta. Vauvan hoitamisessa tarkoitetussa alustassa hyödynsin valokuvia. Kuvia

KuVilla ja kesäbingo

Kesäbingo KuVilla Erilaisia bingoalustoja on neljä erilaista.  Voidaan pelata hyödyntämällä onnenpyörää, jolloin erilaisia kuvia on 16 ja loput 8 kuvaa ovat jäätelöitä. Jäätelö kuvan tullessa onnenpyörässä lapsi voi valita kuvan, jonka merkitsee. Bingoa pelataan niin, että pyritään saamaan neljän kuvan rivi täyteen. Sen jälkeen voidaan metsästää kahta riviä.  Ilman onnenpyörää pelatessa voidaan kuvat nostaa yksi kerrallaan ja bingojen huutaminen pikkuhiljaa alkaa ☺️ Linkki materiaaliin:  https://drive.google.com/file/d/1KA5Z3Ek1DKVVeWQ2YpnYWt_vZeSSgt5y/view?usp=drivesdk

KuVilla opetuksen tukena

KuVilla ja muodot Erilaisten muotojen tunnistaminen ja ympyröinti oikealla värillä. KuVilla pilkut ja raidat Opitaan tunnistamaan erilaisia kuvioita.  Linkki materiaaliin:  https://drive.google.com/file/d/12B3ZdxeNUvr4dS27e6FXk0Mq1FiYVUpS/view?usp=drivesdk Väritä numeroiden mukaan  Linkki materiaaliin:  https://drive.google.com/file/d/1VNV_wF8Hsex3TsMe1b-i6MYwItFajOeE/view?usp=drivesd Linkki materiaaliin  https://drive.google.com/file/d/1DBXuQ3-KZILRsOQU3UeudtdI8wbA2nGg/view?usp=drivesdk KuVilla ja kesä Minkälaisia asioita kesällä voi tehdä ja minkälaisia asioita tulee ottaa huomioon. Asioiden sisäistämisessä ja ymmärtämisessä KuVilla on iso merkitys. Linkki materiaaliin:  https://drive.google.com/file/d/1R-3h1CVzqJqz47X8GM6F28tDUF4hJMSK/view?usp=sharing KuVilla: Kuka lapsista satuilee? Puhuttuun asiaan, kuten nykyään myös kuvaan tulee suhtautua kriittisesti, eikä kaikkea voi vastaanottaa totuutena sellaisenaan. Kuka lapsista satuilee ja kuka ei? Linkki materiaaliin:

Tunteet KuVilla

Tunteet KuVilla Tunteiden sanoittamisen vahvistaminen on opetuksessa tärkeää. Lapsi tarvitsee ohjausta ja kannustusta tunnistaakseen ja nimetäkseen tunteitaan. Tunteminen on ehdottoman tärkeää ja kaikissa meissä herää tunteita, kaikenlaisia tunteita, tärkeintä on kuitenkin oppia tunnistamaan ja kanavoimaan niitä. Tunteiden tunnistamiseen on olemassa melko paljon materiaalia ja on myös erilaista materiaalia itsesäätelyn taitojen vahvistamiseen, esimerkiksi viitottu rakkaus  -sivustolla. Halusin nyt kuitenkin tehdä myös KuVillan näköisen version aiheesta 😊 Tämä seuraava "taulu" soveltuu hyvin laitettavaksi esimerkiksi ryhmätilojen seinälle tai toimintatuokioihin, joissa lapset voivat tunnistaa ja nimetä kulloinkin vallitsevaa tunnetilaa.  Tunteiden harjoittelemista ja sanoittamista voi harjoitella tunnekorttien avulla, esimerkiksi laittamalla ne lorupussi tyylisesti pussiin ja nostamalla ne tunnetila kerrallaan. Nämä kortit on siis tarkoitus leikata omiksi erilli

Suomen kartta KuVilla

Suomen kartta KuVilla Suomen kartalla on erilaisia paikkoja ja Suomen luontoon kuuluvia  asioita. QR-koodien kautta pääset tutustumaan näihin paremmin. Käyttöä varten tarvitsee puhelimeen tai tabletille ladata sovellus kaupasta QR code reader. Sen jälkeen tätä voi käyttää esimerkiksi niin, että lapset saavat valita, minkä QR-koodin taakse haluavat seuraavaksi katsoa. QR-koodien takana on videoita, kuvia ja erilaista tietoa.  Tällä tavoin Suomen kartan tarkastelusta saa toiminnallisempaa ja lapset saa osallistettua toimintaan mukaan. Tämä nyt on yksi versio paikoista ja asioista, jotka kartassa voi olla, mutta toteuttaahan voi itsekin ja ihan millä paikoilla ja asioilla vaan. Luovuus kukkimaan. Kaupungit eivät myöskään olleet kartassa valmiina, joten asettelun suhteen koitin olla mahdollisimman tarkka 😚 Linkki materiaaliin: https://drive.google.com/file/d/1i3fESVjxD4BGa8reYP4R0akK06Q79_Bc/view?usp=sharing