Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Jouluiset lorut KuVilla

KuVilla on tavassa opettaa. Olen aiemmin tehnyt näkyväksi satuja ja lauluja. En ole kuitenkaan  aiemmin kuvittanut loruja. Puhuin joskus kirjoituksessani siitä, että KuVilla on prosessi, matka joka etenee kaiken aikaa, muttei kuitenkaan koskaan ole perillä. Kaikkea ei ehdi KuVilla tekemään kerralla. Tärkeintä on että sisäistät ja teet pieniä juttuja. Maailma muuttuu kuva kerrallaan. Matkalla sinne on kuitenkin mukavaa saada materiaalia käyttöön ja vinkkejä siihen, miten KuVilla arjessa matkaa eteenpäin. Joululoruja voisi käyttää lorupusseissa, joulukuusen tai joulupussien koristeina.