Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2018.
"Metsässä olisi hyvin hiljaista, jos vain ne linnut laulaisivat, jotka parhaiten osaavat"                                                              -Henry Van Dyke- Ajatus on kaiken toimintani keskiössä. Lapset tarvitsevat aina oman äänen. Heille tulee tarjota kykyä osallistua, vuorovaikuttaa ja toimia parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka heillä ei siihen vielä kaikkein kauneinta lauluääntä olisikaan. Varhaiskasvatuksen tehtävä on saada heidän äänensä kuulumaan metsässä muiden tavoin.  Olen tehnyt töitä tuen tarpeessa olevien lasten parissa yli kymmenen vuoden ajan. Työtehtävät ovat tässä ajassa muuttuneet, mutta yhteys erityisyyteen ei ole kadonnut. Olen aina kokenut halua ymmärtää, tukea, kannatella ja ohjata. Kuvien käyttö tuen muotona on ollut jo pitkään mukana, mutta vasta viimeisten vuosien aikana se on jalostunut nykyiseen muotoonsa. Se on minulle tapa ajatella.  Työkaverini totesi minulle puolitosissaan, että "keksi nyt tähänkin tilante